Perinnelaivayhdistyksen kahdeksas toimintavuosi käynnistyy. Yhdistyksen perustamisen yhteydessä päätavoitteeksi asetettu purjelaivan rakentaminen on saatu päätökseen ja laivan käytöstä on saatu kokemusta, jonka pohjalle voidaan rakentaa merkittävä osa tulevan vuoden toiminnasta.  Talkoolaiset ovat tehneet erinomaista työtä niin laivan rakentamisessa, purjehduksessa kuin muussakin yhdistyksen toiminnallisessa työssä.

Toiminnan painopiste on ollut tähän asti laivan rakentamisessa ja se on tarjonnut aktiivisille yhdistyksen jäsenille haastetta niin rakentamisen kuin varainhankinnan saralla. Tämän rinnalle on noussut toiminta merellä, mikä sekin tarjoaa haasteen talkootyölle ja edellyttää vahvaa ja osaavaa työtä maissa. Laiva tarvitsee käyttöä, huoltoa ja ylläpitoa. Rakentajien ja laivan miehistön on toimittava yhteisten tavoitteiden mukaan.

Yhdistyksen uutena hankkeena käynnistyy perinnevenekeskuksen rakentaminen. Tarkoituksena on kunnostaa telakkahalli aikaisempaa monipuolisemmaksi laivanrakennusperinteen esittelypaikaksi ja verstaaksi unohtamatta kaljaasi Ihanan huollon tarpeita. Tässäkin hankkeessa riittää kysyntää käden taidoille. Erityisesti sen myötä saamme Laitakariin puitteet, jossa perinteisten veneiden ja laivojen rakentamisesta ja kunnostuksesta kiinnostuneet voivat työskennellä.

Keväällä perustettu Ihana Oy on onnistunut toimintansa käynnistämisessä hyvin. Yhtiön purjehdustoiminnan tuloista maksaman laivavuokran avulla yhdistyksen taloudellinen tilanne on mahdollista saada vuoden alun tilannetta paremmaksi. Laivan rakentamisesta tehdyn kirjan ja fanituotteiden myynti edesauttavat osaltaan taloustilanteen suotuisaa kehittymistä.

 

Yhdistyksen jäsenille tulee tarjota mahdollisuudet vaikuttaa yhdistyksen toiminnan kehittämiseen. Yhdistyskokoukset, koulutuspurjehdukset, klubipurjehdukset ja risteilyt ovat tilaisuuksia, joissa jäsenistö voi tehdä ehdotuksia ja aloitteita yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi ja uusiutumiseksi. Hallitus toteuttaa yhdistykselle hyväksyttyä toimintasuunnitelmaa parhaan taitonsa mukaan ja tekee ehdotuksia yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi vuosisuunnittelun yhteydessä.

Yhdistyksen ja sen kokonaan omistaman yhtiön toiminta suunnitellussa laajuudessa edellyttää yhden henkilön kokoaikaista työpanosta ja kesätyövoiman käyttöä talkootyön ohella.

Perinnelaivayhdistys Ihanan toiminnan painopisteet 2012

1. Kaljaasin onnistunut talvisäilytys ja kevätkunnostus

Tavoite:                               Kaljaasi on valmis aloittamaan purjehduskauden 20.5.2012 uudenveroisena

Toimenpiteet:                      Huolellinen talvisäilytyksen ja kevätkunnostuksen suunnittelu ja aktiivinen talkootyö.

Vastuuhenkilöt:                  Vastaava mestari, huoltopäällikkö, turvallisuuspäällikkö ja puheenjohtaja

2. Perinnevenekeskuksen rakentaminen Laitakariin

Tavoite:                               Kaksivuotisen hankkeen hyväksyttäminen ja aloitus

Toimenpiteet:                     Projektin kuvaus, rahoitushakemukset ja hankkeen hyväksyttäminen, investoinnin toteutus

Vastuuhenkilö:                   Yhdistyksen hallitus, toiminnanjohtaja

3. Kansainvälinen yhteistyö Itämeren alueella

                             Tavoite:                               Laitakarin tunnetuksi tekeminen erikseen valituissa

Itämeren perinnelaivasatamissa. Toimintaverkoston rakentaminen valmiille kaljaasille. Satamayhteistyö

Toimenpiteet:               Jatketaan käynnissä olevan hankkeen johdossa. Tehdään ulkomaanpurjehdus Tanskaan.

                                        Hanke päättyy 31.5.2012

Vastuuhenkilö:                   Yhdistyksen hallitus, toiminnanjohtaja

4. Jäsenmäärä ja jäsenmaksut

Tavoite:                               Viisikymmentä uutta jäsentä, 700 maksavaa jäsentä. Klubitoiminnan vireyttäminen. Perälauta pidetään kiinni.

Toimenpiteet:                      Aktiivinen jäsenhankinta, hyvä jäsenhankintamateriaali,markkinointi internetissä, jäsenhankintaa hoidetaan myös                       risteilyjen yhteydessä.

                      Vastuuhenkilö:                   Yhdistyksen hallitus ja klubimestari

5. Viestintä ja julkaisutoiminta

5.1. Ulkoinen viestintä.

Tavoite:                               Tietoisuus yhdistyksen toiminnasta ja laivan toiminnasta kasvaa. Kaljaasi Ihanan tunnettuus Luvian ulkopuolella kasvaa. Risteilyt ja koulutuspurjehdukset myydään loppuun.

Toimenpiteet:                      Artikkelit valtakunnallisissa ja paikallisissa lehdissä sekä

sähköisissä viestimissä. Lehdistötiedotteet. Internet.

Vastuuhenkilö:                   Puheenjohtaja, toiminnanjohtaja, Ihana Oy

                     5.2. Sisäinen viestintä

Tavoite:                               Jäsenistön ja talkooväen aktiivisuuden säilyttäminen  

Toimenpiteet:                      Kaksi jäsenkirjettä, ilmoittelu lehdissä, internet. Purjelaivaperinteeseen liittyvät yleisötilaisuudet.

                             Vastuuhenkilöt:                  Varapuheenjohtaja ja sihteeri.

                      5.3. Internet

Tavoite:                               Lisääntyvä sivujen käyttö.

Toimenpiteet:                      Jatkuva uusien sivujen päivittäminen, Web-kamerat näyttävät kuvaa Laitakarista ja laivalta. Laskuri sivujen käyntimäärästä

Vastuuhenkilöt.                  Toiminnanjohtaja ja sihteeri.

5.4. Ihana-kirja

Tavoite:                               Kirja tekee tunnetuksi perinnelaivan rakentamista. Kirjan myynnillä katetaan paino ja muut kustannukset. Kirjan myynti saavuttaa 1 000 kpl:n rajan.

Toimenpiteet:                      Kirjan saatavuuden ja näkyvyyden varmistaminen myyntiverkoston avulla.

Vastuuhenkilöt:                  Ihana Oy:n nimeämät

6. Jäsentilaisuudet:

                      6.1. Varsinaiset kokoukset

Tavoite:                               Varsinaiset kokoukset pidetään ajallaan hyvin valmisteltuna mielenkiintoisen oheisohjelman myötä.

Toimenpiteet:                      Kevätkokouksen yhteydessä esitelmä ja syksyllä joulujuhla

                             Vastuuhenkilö:                   Puheenjohtaja ja sihteeri.                     

                      6.2. Talkootoiminta

Tavoite:                               Riittävästi talkooväkeä laivan huoltoon, ylläpitoon ja purjehtimiseen sekä muuhun toimintaan.

Toimenpiteet:                      Talkooväen kokoon kutsuminen ja palkitseminen        

Vastuuhenkilö:                   Yhdistyksen hallitus, vastaava mestari, huoltopäällikkö, sihteeri

7. Yleisötilaisuudet:

                      7.1 Koulutuspurjehdukset                

Tavoite:                               Nuorison kiinnostuksen herättäminen purjelaivaperinteeseen ja merelliseen luontoon

Toimenpiteet:                      Omakustannushintaisten koulutuspurjehdusten järjestäminen nuorisolle

Vastuuhenkilö:                   Hallitus

7.2. Risteilyt ja klubipurjehdukset 

Tavoite:                               Laivan vuokrasopimuksen ja yhdistyksen budjetin mukainen tuotto risteilytoiminnasta ja hyvät miehistöt purjehtimassa laivaa

                               Toimenpiteet:                   Tehokas markkinointityö. Ammattimainen matkanjärjestely. Miehistön täydennyskoulutus

Vastuuhenkilö:                   Ihana Oy:n nimeämät

7.3. Pikkujoulut, muut yleisötilaisuudet

Tavoite:                               Taloudellinen onnistuminen, toiminnan markkinointi,

yhteishengen lisääminen

Toimenpiteet:                      Hyvin järjestetyt tilaisuudet.

Vastuuhenkilö:                   Klubimestari  ja yhdistyksen hallitus

 

8. Sponsorisopimukset:

                      Tavoite:                               Tyytyväiset sponsorit

                      Toimenpiteet:                      Sponsorisopimusten (4 kpl) velvoitteiden toteuttaminen

                      Vastuuhenkilö:                   Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, toiminnanjohtaja

 

9. Ihana-tuotemyynti

Tavoite:                               Varojen kerääminen tuotemyynnin avulla ja laivan markkinointi

Toimenpiteet:                      Laadukkaat tuotteet, laajeneva tuotevalikoima, aktiivinen myynti.

Vastuuhenkilö:                   Ihana Oy:n nimeämät

10. Nuorisotoiminta

Tavoite:                               Nuorten osuuden lisääminen toiminnassa

Toimenpiteet:                      Järjestetään nuorille koulutusta purjelaivoista sekä merimiestaidoista. Aktivoidaan nuoret mukaan purjehdustoimintaan. Koulutuspurjehduksia. Vuoden 2012 ajan alle 25-vuotiaille liittymismaksu 0 €.

Vastuuhenkilö:                   Puheenjohtaja, toiminnanjohtaja.

11. Yhdistyksen taloudellisen tilanteen seuranta

Tavoite:                               Budjetin toteutuminen, hyvä likviditeetti

Toimenpiteet:                      Talouden jatkuva seuranta, kuukausittaiset tulosraportit

Vastuuhenkilö:                   Puheenjohtaja, rahastonhoitaja, toiminnanjohtaja

 

12. Henkilöstö

Tavoite:                               Yhdistyksen toiminnan jatkuvuus turvataan hyvin hoidettujen ja oikein resursoitujen projektien kautta

Toimenpiteet:                      Yhdistys palkkaa päätoimisen henkilön toiminnanjohtajaksi, joka vastaa projektien läpiviennistä.

                                               Määräaikaisten harjoittelijoiden avulla varmistetaan purjehdussesongin aikana palvelujen saatavuus.

Vastuuhenkilö:                   Hallitus

 
Perinnelaivayhdistys IHANA ry., Laitakarintie 345, 29100 Luvia. Puhelin 0440-580600